Ainekset
Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl Dansukker Fariinisokeria
150 g voita tai margariinia
1 kananmuna
Täyte
6 persikanpuolikasta
2 kananmunaa
250 g maitorahkaa
2 rkl perunajauhoja
3/4 dl Dansukker Tomusokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1/2 dl Dansukker Taloussokeria
Ohjeet
Pane vehnäjauhot, sokeri sekä pieneksi paloiteltu jääkaappikylmä rasva kulhoon. Nypi rasva jauhoihin. Lisää muna ja sekoita taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija noin 25 cm). Pane jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
Leikkaa persikanpuolikkaista sydämiä muotin avulla. Leikkaa loput hedelmälihasta hyvin pieniksi paloiksi.
Erottele munanvalkuaiset ja -keltuaiset. Sekoita keltuaisten joukkoon maitorahka, perunajauhot, tomusokeri, vaniljasokeri ja hienonnetut persikat. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi ja sekoita varovasti keltuaisseoksen joukkoon. Kaada täyte vuokaan.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Asettele persikkasydämet täytteen päälle. Sirottele pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua. Tarjoile haaleana tai kylmänä.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Sitrushedelmien aika
Monikäyttöiset sitrukset antavat pirteää makua erilaisiin leivonnaisiin, jälkiruokiin, ruokiin, juomiin, hilloihin ja marmeladeihin.
Hilloa pakastemarjoista
Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!
Herkullisia broileriruokia
Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.
Kuumaa juomaa
Kuumat juomat maistuvat talvipakkasella. Klikkaa erilaisten tee-, kahvi- ja kaakaojuomien resepteihin.
Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?
Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.
Muffinit ja kuppikakut
Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.