Punajuuri-homejuustopiiras

Leivo maukas suolainen piirakka lehtitaikinasta, punajuuresta ja homejuustosta.

9–12 annosta

1½ tuntia

Arviot (0 kpl)

Ainekset

1 kg lehtitaikinalevyjä
1 ½ dl puuroriisiä
2 ½ dl vettä
5 dl maitoa
100–200 g kypsiä punajuuria
2 rkl Dansukker Tummaa siirappia
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1–2 tl meiramia
50 g sinihomejuustoa

Pinnalle
1 kananmuna
50 g sinihomejuustoa

Ohjeet

Laita lehtitaikinalevyt leivinpaperin päälle sulamaan.

Asettele kolmea levyä lukuun ottamatta lehtitaikinalevyt vieretysten uunipellille ja nipistä taitekohdat kiinni.

Valmista täyte. Laita puuroriisi kattilaan. Lisää joukkoon vesi. Anna kiehua hiljalleen, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja anna kiehua kunnes riisipuuro on valmis.

Soseuta punajuuret ja lisää joukkoon. Mausta siirapilla, suolalla, mustapippurilla ja meiramilla. Murustele joukkoon homejuusto. Sekoita tasaiseksi.

Jaa seos sulaneiden taikinalevyjen päälle reunoja myöten. Leikkaa ylimääräisistä taikinalevyistä taikinapyörällä kuvioita tai raitoja piiraan pinnalle. Voitele taikinakoristeet munalla. Ripottele pinnalle sinihomejuustomuruja.

Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes taikina on kauniin värinen.

Tarjoa sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Vinkki!
Homejuuston voi korvata vuohenmaitojuustolla.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Paras sitruunapiirakka marengilla

Sitrushedelmien aika

Monikäyttöiset sitrukset antavat pirteää makua erilaisiin leivonnaisiin, jälkiruokiin, ruokiin, juomiin, hilloihin ja marmeladeihin.

Hillo pakastemarjoista

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Appelsiinibroileri

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Mausteinen Muscovadokahvi

Kuumaa juomaa

Kuumat juomat maistuvat talvipakkasella. Klikkaa erilaisten tee-, kahvi- ja kaakaojuomien resepteihin.

Amerikkalaiset pannukakut

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Mustikka-kauramuffinit

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.